Pikatesti: Point of View HDMI SmartTv

Työpaikalta käteeni tarttui Point of View:n HDMI SmartTV -androidtikku. Laite on sellainen, joka työnnetään television HDMI-liitäntään ja kytketään joko virtaa syöttävään USB-porttiin tai pistorasiaan laitettavaan usb-muuntajaan. Tämän laitteen pitäis tuoda älyä televisioon.

Omat fiilikset laitteen testiin olivat positiivisesti myönteiset. Tekniset tiedot lupaavat hyvää vaikka mukana tullut näppäimistö tuntuukin hieman halvalta. Toisaalta näppäimistö voisi ratkaista muutaman itseä ärsyttävän ominaisuuden omassa VDR-XBMC -kokoonpanossa. Pikatestin tarkoituksena olikin todeta, että voiko tällainen pieni laite tuoda älyä televisioon.

Teknisesti pätevä laite

Teknisten tietojen valossa laite vaikuttaa todella pätevältä. Kaksiytiminen Cortex A9 (RK3066) käy 1.6GHz:n kellotaajuudella. Käyttömuistia 1024 MB ja sisäistä massamuistiakin peräti 4 GB. Massamuistin rinnalla on mahdollista käyttää jopa 32 GB:n kokoista Micro SD -korttia ja ulkoista USB-levyä. Eli tuolta osin ei tilassa pitäisi puutteita olla. Verkkoyhteys tulee WLANin muodossa. Liitäntöjä laitteessa on HDMI 1.4, micro USB 2.0 lataukselle ja USB 2.0 ulkoisille laitteille. Ja tämä laite pystyy FullHD-videoon, eli 1080p oli luvattu.

Minulle ajautuneessa kokoonpanossa oli raudan kannalta mukana itse laite, pätkä HDMI-piuhaa, usb-micro usb -johto virralle, pistorasiamuuntaja ja langaton mininäppis vastaanottimineen.

Rautaa kasa

Ulkoinen fiilis

Käteen otettaessa laite on jämäkän ja laadukkaan tuntuinen. Mikään ei helise tai nitise ja liittimet ovat sopivan tiukat. Painoa laitteilla ei teknisten tietojen mukaan ole kuin 43g. Eli mukana oleva HDMI-piuhan pätkä pysyy kiinni televisiossa vaikka laitetta ei tukisikaan minnekään.

Samaa laatuvaikutelmaa ei saa näppäimistöstä. Näppäimistön pinta on hieman tahmea, tämä siis hyvässä mielessä. Eipähän lipsahda vahingossa käsistä, kuten on muutamaan otteeseen iPhonelle käynyt. Kuitenkin muovisen halpa keveys häiritsee. Näppäimet napsuvat miellyttävästi painettaessa mutta näppäinten sijoittelu on jotenkin ahdas. Näppis on kooltansa ehkä hieman pieni minun käsiini, joten osittain epämukavuus ja halpuus korostuvat.

Näppäimistä verrattuna Panasonicin kaukosäätimeen

Käyttöönotto ja käyttö

Käyttöönotto oli todella helppoa. Laite tökättiin HDMI-porttiin (tässä mukana tulleesta pihasta oli apua) ja USB-piuha tökättiin virtaa antavaan tökkeliin. Minun tapauksessa Panasonic tarjoaa USB-portin josta tulee virtaa, joten sinne siis. Toinen vaihtoehtohan olisi ollut tuo mukana tullut muuntaja. Tämän jälkeen TV päälle ja oikea HDMI-sisääntulo aktiiviseksi.

SmartTV kiinni TV:ssä

Laite käynnistyi pari minuuttia ja tarjosi aika ankean aloitusruudun. Toisaalta tämä ruutu ei ollut mitenkään huonompi kuin omassa Panasonicissa oleva sovellusvalikko, joten annoin sen olla omassa arvossaan. Näppäimistö päälle ja hetken päästä pääsin jo asetuksia säätämään. Verkkoyhteys, kieli ja näytön resoluutio vaihtuivat hyvinkin näppärästi.

SmartTV:n aloitusnäkymä

Point of View on asentanut tähän laitteeseen Android 4.1 -käyttöjärjestelmän ja tämä näkyi. Ymmärrettävää on, että mobiilikäyttis on järkevä valinta tämäntyyppiseen laitteeseen. Valitettavaa kuitenkin on, että kosketuspohjainen käyttöliittymä ilmoittaa itsestään hyvin usein. Silloin tällöin Androidin virtuaalinen kotinäppäimistörivi hyppäsi esiin television alalaitaan. Lisäksi selaimessa osoiteriville kirjoitettaessa virtuaalinäppäimistö täytti puolet ruudusta, vaikka käytössä oli mininäppäimistö.

Selainikkuna ja virtuaalinäppis

HDMI SmartTv:n käyttö oli muutenkin hyvin hankalaa. Periaatteessa touchpad-osuus näppäimistössä on hyvä idea. Valitettavasti kuitenkin käyttö oli hidasta ja kankeaa. Lisäksi kokonaisen näppäimistön antamat mahdollisuudet kääntyivät valitettavasti haitaksi, koska perinteisistä kaukosäätimistä tuttua ristikkonäppäintä ei ollut tarjolla. Aika-ajoin naputtelin askelpalautinta, joka oli nimetty Back. Tämä ei kuitenkaan peruuttanut sovelluksissa yhtään minnekään vaan näppäimistöltä piti painaa Esc-näppäintä.

Näppäimistön fyysisistä asetuksista kosketusalueen toiminnan pystyi kääntämään siten, että laite mahtui käteen perinteisen kaukosäätimen tyylisesti. Tällöin käyttö oli hieman luontevampaa mutta langaton yhtes ei vain pelannut riittävän hyvin jouhevan kokemuksen saavuttamiseksi. Lisäksi tämä fyysinen asetus ei vaikuttanut mitenkään muuten näppäimistön toimintaan.

Näppäimistö kädessä

Sovellukset, eli appsit

Koska laitteessa on Android 4.1 niin tarjolla on myös Google Play -kauppa. Eli sovellustarjonta on periaatteessa kohdallaan. Nopealla vilkaisulla mm. NetFlix voisi olla mielenkiintoinen kokeiltava. En kuitenkaan ladannut yhtään sovellusta Google Playsta vaan päädyin kokeilemaan YouTube-sovellusta.

YouTube-sovellus kertoi minulle, mitä sovellukset Google Play:sta ladattuna mitä todennäköisemmin ovat. Kosketuslaitteille optimoitua kokemuksia. Valitettavan huonoja käyttää pelkällä näppäimistöllä ja kosketusalueen kanssa vain tyydyttäviä.

Youtube vaatii kosketusta

En kuitenkaan tyytynyt pelkästään YouTubeen vaan asensin nyt RC-vaiheeseen (release candidate) ehtineen XBMC for Android -sovelluksen. Ajattelin, että tämä jos mikä voi laitteen käyttökokemuksen pelastaa. Ja kuinka ollakaan, tuttua XBMC:tä löytyi ja paljon. Hyvin nopeasti asensin PVR-laajennoksista VDR-VNSI -pulikan käyttöön ja omasta VDR-koneesta sain televisiokuvaa striimattua laitteelle. Eli tällaisessa käytössä laite toimi ihan ok. Valitettavasti satunnaisesti XBMC kaatui kanavavaihdon yhteydessä. Toinen valitettava asia oli se, että Androidin virtuaalikotinäppäinrivistö pukkasi joka kerta XBMC:tä käynnistettäessä esiin. Lisäksi en millään saanut XBMC:tä käynnistymään kokonäyttötilassa mutta tämä voi olla jo säätökysymys.

XBMC ja LiveTV

Yhteenveto ja loppusanat

Alunperin mietin, voiko tällaisella laitteella saada sitä älyä televisioon. NetFlix ja HBO Nordic sekä muut tarjolla olevat videostriimipalvelut houkuttelivat kokeilemaan laitetta. Valitettavasti viimeistelemätön käyttökokemus saa minut miettimään tämän laitteen lopullista funktiota. Lähes 90 euron hintaan olettaisin saavani enemmän nautintoa kuin tuskailua. Omassa taloudessa joudun miettimään laitteiden WAF-arvoa (Wife Acceptance Factor, vaimon hyväksymisarvo) usein ja tämä ei valitettavasti pääse lähellekään sitä, mitä nyt käytössä oleva VDR tarjoaa.

Suurin syy surkealle käyttöjärjestelmälle on Android-perimässä. Valitettavasti tuo kyseinen alusta ei taida vielä tarjota televisiokäyttöliittymää. Lisäksi näppäimistö ei ole luonteva tapa käyttää televisioon tulevia ominaisuuksia. Boxee Boxin mukana tulevan näppäimistö-kaukosäädin tyyppisiä laitteita toivoisin enemmänkin tarjolle. Tuollainen antaisi ensikosketuksen laadukkaampaan käyttökokemukseen. Toki ohjelmistonkin pitäisi olla parempi.

Mikäli XBMC toimisi yhtään paremmin tällä laitteella, voisin jopa harkita ostamista. Valitettavasti näin keskeneräisenä en voi suositella tätä kenellekään.